Kirjoitin alkavaa vuotta ajatellen katsauksen EU:n nykytilasta ja tulevaisuudesta Aamulehteen.

EU on eurokriisin ajan elänyt suurta murrosaikaa. Vuosien mittaiseksi venynyttä kriisiä on toistaiseksi parannettu EU-eliitin keinoin. Visioista ei ole ollut pulaa. Harva pystyy enää pitämään lukua ehdotetuista pankki- ja fiskaaliunioneista, eurobondeista, vakausvälineistä ja pelastuspaketeista.

Yhteinen nimittäjä ehdotuksille on, että ne vievät integraatiota entistä syvemmälle, eli rakentavat yhä uusia yhteisvastuun ja talousvalvonnan muotoja.

Kansalaisille luvattiin aikanaan valuuttaunioni ilman taloudellista tai poliittista unionia. Nyt käsitys Brysselissä on, ettei tämä ole mahdollista.

EU on kehityksensä tienhaarassa. Olisi joko luovuttava valuuttaunionin ehdottomasta rikkomattomuudesta tai vahvistettava yhteisvastuuta. EU:n johdolle ratkaisu on päivänselvä: rakennetaan liittovaltio loppuun.

Liittovaltion kannatus on EU:n koneistossa hyvin vahvaa. Ajatusta tukee myös europarlamentti, joka vastikään hyväksyi Kohti todellista talous- ja rahaliittoa -mietinnön. Siinä todettiin viimein kiertelemättä, ettei hallitusten välinen päätöksenteko sovellu 2000-luvulle, vaan ”olisi siirryttävä todelliseen EU:n liittovaltioon”.

Samoin EU-liturgiassa jatkuvasti korostetaan, että euro on ikuinen ja jakamaton. Siitä ei virallisen totuuden mukaan voi erota, ellei kyseinen maa eroa koko unionista.

Mitä jäsenmaiden hallitukset ja kansalaiset toivovat unionin tulevaisuudelta? Solidaarisuutta korostavasta EU-retoriikasta huolimatta tavoitteita määrittävät yhä kansalliset edut.

EU on näennäisestä tiivistymisestään huolimatta myös toisenlaisessa murroksessa. Eurokriisin epäonnistuneet ja tarkoitushakuiset hoitokeinot ovat lisänneet EU-kriittisyyttä niin apua saavissa kuin sitä antavissa maissa läpi Euroopan.

Alunperinkin ajatusta liittovaltiomaisesta unionista vierastaneet ja erityisesti euron ulkopuolelle jättäytyneet maat ovat tiivistyvässä EU:ssa yhä monimutkaisemmassa asemassa.

Erityisesti Iso-Britannia on EU:n suhteen kuin noidankehässä. Britit jättäytyvät ulos uusista sopimuksista, koska eivät mielestään ole päässeet vaikuttamaan niiden sisältöön riittävästi. Samalla tulevaisuuden vaikutusmahdollisuudet hankaloituvat ulosjäännin myötä entisestään.

Tällä tavoin britit ovat ajautuneet EU:ssa ulkokehälle, joka voi johtaa maan eroamiseen unionista. Taannoisen mielipidetiedustelun mukaan suurin osa briteistä äänestäisi nyt maansa eroamisen puolesta, jos asiasta järjestettäisiin kansanäänestys.

Saatamme lähivuosina nähdä EU:n, jossa osa maista kulkee koko matkan yhteiseen liittovaltioon ja osa taas jättäytyy jonkinlaisiksi ulkojäseniksi – tai jopa eroaa unionista. Kaiken päällä leijuu ratkaisematon ongelma, jolla on potentiaalia saattaa koko EU hajoamisen tielle.

Saksan liittokansleri Angela Merkel arvioi jonkin aikaa sitten kriisin jatkuvan ainakin viisi vuotta. Kestääkö EU enää viittä laihaa vuotta?

Perusongelma on, että kriisin ratkaisussa lähdettiin alusta saakka poliittisesti eikä taloudellisesti perustellulle linjalle. Tiukemman keskusvallan ja yhteisvastuun rakentaminen istui EU-eliitin pitkäaikaisiin tavoitteisiin. Taloudellisesti olisi ollut viisaampi antaa konkurssimaiden tehdä konkurssi, ja tarvittaessa palauttaa niille ainakin väliaikaisesti oma valuutta devalvoinnin mahdollistamiseksi.

Tämäkään tie ei olisi ollut tuskaton, mutta paljon lyhyempi. Konkurssimaita lainoittaneet pankit olisivat kärsineet tappioita, mutta jäsenmaat olisivat voineet tukea omia pankkejaan ilman eurooppalaista yhteisvastuuta tai liittovaltiota.

Pelastuspaketeilla on onnistuttu vain lykkäämään väistämätöntä. Tien päässä häämöttää silti sama väistämätön lopputulos: konkurssi ja velkojen anteeksianto.

Ratkaisevat EU:n tulevaisuudelle ovat vuoden 2014 eurovaalit. Nyt europarlamentissa 650 meppiä 750:stä istuu liittovaltiota kannattavissa ryhmissä. Parlamentilla on oikeus hylätä tai hyväksyä komission kokoonpano, joten eurovaalit vaikuttavat komissioonkin.

Jos vuonna 2014 federalistit saavat kansalaisilta mandaatin jatkaa liittovaltion rakentamista vielä viisi vuotta, ei liittovaltion vastustajille ajan oloon välttämättä jää muuta vaihtoehtoa, kuin alkaa ajaa jäsenmaidensa eroamista EU:sta.

Lunta on ilmeisesti koko maassa, joten joulutunnelma toivottavasti on kohdallaan. On aika tavata perhettä ja tuttuja, rentoutua ja hiljentyä hetkeksi. Toivotan kaikille rauhallista joulua!
–
jk. Jos joku kaipaa lomaluettavaa, niin viimeisin EU-lehtemme on nyt julkaistu myös sähköisessä muodossa ja kuvalinkki löytyy valikosta sivun oikeasta laidasta.

Kirjoitin jonkin aikaa sitten päästökauppajärjestelmän toiminnasta ja palaan nyt järjestelmää koskeviin muutoksiin, joihin tuolloin viittasin. Komissio ei nimittäin ole itsekään tyytyväinen luomaansa järjestelmään, vaan päästökauppamarkkinoita halutaan jo ruveta ohjailemaan haluttuun suuntaan.

Päästöoikeuksien hinnat ovat tällä hetkellä matalat, koska monivuotinen talouslama on laskenut teollisuustuotantoa ja samalla siis tarvetta päästöoikeuksille. Tarjonta on siten kysyntää suurempaa, eikä järjestely tällä hetkellä välttämättä tuota kannustimia investoida vähähiiliseen infrastruktuuriin.

Komission ratkaisu toimimattomaan sääntelyyn on tietenkin luoda lisää sääntelyä. Ajatuksena on saada päästöoikeuksien hinnat väkisin nousuun vähentämällä joidenkin vuosien ajaksi oikeuksien myyntiä aiemmin sovitusta, ja kompensoimalla tämä myymällä vastaavasti enemmän päästöoikeuksia jälleen päästöoikeuskauden 2013-2020 loppuvuosina. Tämä oikeuksien siirtäminen kauden loppuosaan on saanut nimen backloading. Järjestelyä voitaisiin sitten tulevina päästöoikeuskausina käyttää aina tarvittaessa.

Ehdotus on vähintäänkin epäilyttävä. On turhan hätäistä ruveta sormeilemaan päästökauppajärjestelmää jo nyt, kun se on vast´ikään saatu ylipäänsä toimintaan. Ennestäänkin sekava järjestelmä kävisi tämän myötä yhä epävarmemmaksi, muun muassa koska komissio saattaisi hyvinkin vuosien varrella muuttaa vielä mieltään, eikä lopulta ehkä lainkaan laskisi liikkeelle pidättämiään päästöoikeuksia.

Samoin olisi järjestelmän alkuperäisten periaatteiden vastaista siirtää päästökaupan hintakehitys poliittisesti ohjailtavaksi, kun alunperin nimenomaan sovittiin järjestelmän markkinaehtoisuudesta. Edelleen, jos päästöoikeuksien hintojen ei anneta nousta ja laskea kysynnän ja tarjonnan mukaan, tehdään järjestelmästä entistäkin haitallisempi eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvylle.

Kuten sääntely yleensä, backloading toisi joillekin osapuolille myös etua. Päästöoikeuksien kallistuminen korottaisi myös sähkön hintaa. Teollisuus ei siis vastusta backloadingia yksimielisesti, vaan osa sähköntuottajista pitää ajatusta hyvänä. Tietysti sähkön käyttäjiin eli kaikkiin muihin osapuoliin tämä osuisi kipeästi; yhtä lailla kotitalouksiin kuin elinkeinoelämään.

Ehdotus on ymmärrettävästi kerännyt paljon vastustusta ja tällä hetkellä komissio on päättänyt jäädä odottamaan europarlamentin täysistunnon kantaa backloadingiin. Äänestämme asiasta näillä näkymin valiokuntakäsittelyjen jälkeen huhtikuussa 2013. Näin ollen backloadingia ei saada käyntiin ainakaan heti päästöoikeuskauden 2013-2020 alussa.

Miten hankkeen lopulta käy, on vaikea vielä ennakoida. Joka tapauksessa Iso-Britannia, Hollanti, Tanska ja Italia tukevat backloadingia, ilmeisesti toivoen saavansa valtiolle lisätuloja kalliimmilla päästöoikeuksilla. Järjestelyn äänekkäin vastustaja on tähän saakka ollut Puola, joka tulee varmaankin saamaan tukea ainakin Itä-Euroopan jäsenmailta.