Eurokriisi ja Irlannin ”ihme”

March 05, 2014
3 kommenttia

Irlanti sai taannoin viimeisen erän tukipakettilainoitusta ja on nyt palannut markkinarahoituksen piiriin. Tästä innostunut EU-eliitti on useaan otteeseen suitsuttanut Irlannin esimerkin osoittavan, kuinka EU:n linja eurokriisinhallinnassa on ollut oikea.

Jo Kreikan ensimmäisen tukipaketin antamishetkellä laaja joukko talousnobelisteja ja muita arvostettuja taloustieteilijöitä väitti toimintatapaa virheeksi ja kriisin kestäessä kritiikki pelastuspaketteja kohtaan on vain kasvanut. Jopa troikkaan kuuluva IMF on julkisesti myöntänyt, että tukipakettipolitiikassa on tehty vakavia virheitä.

Mikä siis on totuus? Tutkitaan ristiriitaisten asiantuntijalausuntojen sijaan jo tapahtuneita tosiasioita, ja verrataan talouskehitystä kahdessa ongelmia kohdanneessa maassa, Islannissa ja Irlannissa. Ne kohtasivat hyvin samankaltaisen kriisin, mutta tekivät erilaisia ratkaisuja sen voittamiseksi.

Aloitetaan Irlannista, joka EU:n painostuksesta pelasti kattavasti pankkiensa velkojat tappioilta, ja on sittemmin noudattanut EU:n ajamaa talouslinjaa. Irlanti on kieltämättä saanut pikkuhiljaa taloutensa syöksyn oikenemaan, mutta kriisi on kaikkea muuta kuin selätetty. Työttömyys on 12,5 %, eikä talous viimeisenä kahtena vuotena ole kasvanut juuri lainkaan. Tukipakettien ehtoihin sidotut miljardiluokan äkkinäiset leikkaukset julkisiin menoihin – yhdistettynä syvään taantumaan – on puolestaan nostanut tuntuvasti Irlannin köyhyysastetta.

Työttömyys olisi korkeampikin, ellei vuosina 2009–13 Irlannista olisi muuttanut pois lähes 400 000 henkeä – siis saarelta, jolla asuu vain noin 4,5 miljoonaa ihmistä! Kaiken lisäksi lähtijöinä ovat ennen kaikkea olleet korkeasti koulutetut ja parhaassa työiässä olevat, eli talouskasvun kannalta kaikkein keskeisimmät ryhmät. Tämä tarkoittaa sitä, että ilman vastaavanlaista paluumuuttajien aaltoa Irlannin talouden kasvupotentiaali on kärsinyt massiivisen kolauksen.

Myös velkaantumisen suhteen Irlannin kriisi on kaikkea muuta kuin ohi. Julkisen sektorin velka on kasvanut kriisin seurauksena noin 25 %:sta noin 125 %:iin BKT:stä. Julkisen sektorin alijäämän ennustetaan olevan vielä tänäkin vuonna noin 5 % BKT:stä. Yksityisen sektorin velka taas on kasvanut kriisin aikana noin 225 %:sta noin 325 %:iin BKT:stä. Näillä näkymin Irlannin on tarkoitus maksaa tukilainojen viimeinen erä takaisin kesäkuussa 2042.

Kaiken kukkuraksi Irlannin pankkien lainakannasta on IMF:n arvion mukaan yli 26 % niin sanotusti “non-performing”, eli lainanottajat ovat vakavissa maksuvaikeuksissa. Jos EKP toteuttaa vuoden 2014 aikana tekemänsä pankkistressitestit perusteellisesti, on todennäköistä, että Irlannin pankit tarvitsevat lisää pääomia.

Ja jos irlantilaiset pankit eivät kykene hankkimaan tarvittavaa rahoitusta markkinoilta, voidaan tarvita uutta tukipakettia, sillä Irlannin valtio tuskin kykenee haalimaan tarvittavaa määrää markkinoilta. Heikot kasvunäkymät yhdistettynä massiiviseen velkataakkaan sekä edelleen ongelmissa olevaan pankkisektoriin tarkoittavat sitä, että Irlannin tilanne on hauras vielä hyvin pitkään.

Entä sitten Islanti, joka noudatti no bailout -linjaa, eli ei Irlannin tavoin pelastanut pankkiensa velkojia, vaan antoi riskisijoittajien kärsiä tappionsa ja lopulta kansallisti pankit? Islannin talous on kahden taantumavuoden jälkeen kasvanut viimeiset kolme vuotta keskimäärin hyvää yli kahden prosentin vuosivauhtia. Keskeinen tekijä talouskasvun takana on ollut Islannin kruunun devalvaatiosta hyötynyt vientisektori. Irlannin tapaista suurtyöttömyyttä tai nuorten massamuuttoa ei Islannissa myöskään ole koettu, vaan työttömyys oli pahimmillaankin hiukan yli 9 prosenttia ja tällä hetkellä se on laskenut jo 4 prosentin tasolle.

Välttämättömät leikkaukset julkisiin menoihin suunnattiin ilman troikan virkamiesten painostusta ja ohjeita niin, että kaikkein heikoimmissa asemassa olevilta ei leikattu, joten Islannissa ei Irlannin mittakaavassa koettu köyhyyden nousua. Islanti ei myöskään joutunut leikkaamaan julkista sektoriaan yhtä voimakkaasti kuin Irlanti, kun valtion varat eivät uponneet pankkien velkojille. Näillä eväillä maa sai taloutensa hyvään kasvuun kohtuullisen nopeasti.

Irlannin tavoin myös Islannin julkisen sektorin velka kasvoi erittäin nopeasti kriisin seurauksena. Valtion velka nousi noin 30 %:sta noin 100 %:iin BKT:stä, mutta Islanti on sittemmin saanut velkaantumisensa selvään laskuun ja tänä vuonna sen arvioidaan olevan noin 90 % BKT:stä.

Tämäkin on paljon, mutta suunta on oikea. Samoin yksityinen sektori on pystynyt pienentämään huomattavasti velkaantumistaan. Yritysvelkojen määrä on laskenut hurjasta noin 375 %:sta 170 %:iin BKT:stä. Kotitalouksien velka on laskenut noin 125 %:sta alle 110 %:iin BKT:stä. Islannin pankkisektori on myös tätä nykyä hyvin pääomitettu ja voitollinen.

Kun Islannin ja Irlannin viimeaikaista kehitystä vertaa toisiinsa, on vaikea pitää EU:n tukipakettipolitiikkaa oikeana valintana. Islannin talous on menestynyt oikeastaan kaikilla mittareilla Irlantia paremmin.

Vertauskohdan huomioiden on käsittämätöntä kutsua Irlantia menestystarinaksi. Näkemys ei pohjaudu tosiasioille ja vähättelee samalla inhimillistä kärsimystä, joka virheellisestä politiikasta on seurannut. Tiivistäen voisi todeta, että Irlanti päätti troikan painostamana pelastaa pankkiirinsa, kun taas EU:n ohjauksesta vapaa Islanti päätti pelastaa kansansa.

EU-eliitin itsepuolustelu ei kuitenkaan ole pelkkää vastuun väistelyä, heidän näkökulmastaan Irlanti ehkä todella on menestystarina. Taloudellisista epäonnistumisista huolimatta Brysselin keskusvallan poliittiset tavoitteet nimittäin ovat toteutuneet niin Irlannin kuin muidenkin kriisimaiden suhteen.

Eurojärjestelmä on edelleen vielä pystyssä, eikä edes yksittäisiä jäsenmaita ole eronnut siitä. Liittovaltiomielisen keskusvallan ote ei siis ole herpaantunut missään päin EU:ta, vaan päinvastoin se on kriisiaikana vain vahvistunut erilaisten uusien valvonta- ja ohjausjärjestelmien myötä.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Aamulehdessä. Lue myös kirjani Kohti parempaa Eurooppaa!

Populistin EU-vaihtoehto

February 28, 2014
1 kommentti

Ainoana EU-kriittisessä ryhmässä istuvana suomalaismeppinä minulta kysytään usein, mikä se teidän vaihtoehtonne sitten on? Mikä on se parempi EU, jonka perään huudatte? Olen nyt vastannut tähän kysymykseen.

Tänään julkaistiin pamflettini ”Kohti parempaa Eurooppaa”. Kirjanen on tiivis esitys siitä, mikä EU:ssa on vialla ja miten ongelmat voitaisiin korjata. Voit ladata kirjan tästä.

Uudessa Euroopan unionissa on vähemmän sääntelyä ja enemmän kansanvaltaa. Uudessa EU:ssa yhdentymisen käyttövoima on toteen näytetty hyöty, eivät katteettomat lupaukset. Uusi EU tunnustaa tosiasiat, eikä toimi EU-eliitin idealismin ohjaamana.

EU:n kutsuminen rauhanprojektiksi on retorisesti kaunista, mutta vain osatotuus. Suurin osa EU-sääntelystä ei liity enää mitenkään rauhan edistämiseen. Todellinen motiivi on keskusvallan vahvistaminen. Uudessa EU:ssa valtaa hajautetaan keskittämisen sijaan ja EU:n valtaoikeuksia palautetaan jäsenmaille, lähemmäs kansalaisia.

Suomen on osaltaan tuettava EU:n uudistamista kevyemmäksi ja paremmaksi. Suomen kansallinen etu on kauppaliitto, ei liittovaltio. EU:lla on jo nyt paljon liittovaltiomaisia piirteitä, ja jokainen joka nykytilanteessa yhä vaatii tiiviimpää unionia, tulee samalla kannattaneeksi liittovaltiokehitystä. Oleellisin kysymys eurovaaleissa on siis hyvin yksinkertainen: haluatko enemmän vai vähemmän EU:ta?

Suomen ei tarvitse pyrkiä kaikkiin ytimiin, vaan ainoastaan niihin joissa olemisesta on meille hyötyä. Suomen idealistinen EU-politiikka on erottanut meidät muista Pohjoismaista, jotka ovat viisaasti olleet pidättyväisempiä. Lopputulos on, että nykyään seisomme Kreikan, Portugalin, Italian ja Espanjan joukossa, emme Ruotsin, Tanskan tai Iso-Britannian.

Eurovaalit ovat linjavaalit. Kaikki vanhat puolueet istuvat europarlamentissa tiiviimpää unionia kannattavissa liittovaltioryhmissä. Perussuomalaiset ovat ainoana puolueena Suomessa johdonmukaisesti edustaneet EU-kriittistä uudistuslinjaa, vaatineet sääntelyn vähentämistä ja kieltäytyneet tukipaketeista ja muista moraalittomista tulonsiirroista.

EU-politiikassa perussuomalaiset ovat ainoa muutosvoima. Keskustalta ja sosiaalidemokraateilta puuttuu johdonmukainen EU-linja, kuten eduskuntavaalien jälkeen nähtiin kun molemmat pyörsivät kantansa tukipaketteihin. Kokoomuksen linja on johdonmukainen, mutta se ei ole muutoslinja, vaan tukee nykyisen menon jatkamista: lisää yhdentymistä ja tukipaketteja.

EU-politiikan suhteen Suomessa vallitsee kaksipuoluejärjestelmä: on perussuomalaiset ja muut. Kansa valitsee muutoksen tai nykymenon jatkamisen välillä. Vaihtoehto EU:n nykyiselle suuntaukselle on nyt esitetty.

 

Hyviä lääkkeitä Suomen talouden ja kestävyysvajeen hoitoon

February 27, 2014
3 kommenttia

Tutustuin mielenkiinnolla Sixten Korkmanin, Bengt Holmströmin ja Matti Pohjolan tuoreeseen talouskriisiä käsittelevään muistioon, jossa he esittävät arvionsa talouskriisin luonteesta ja kasvun edellytyksistä Suomessa. Itse julkaisin vastaavanlaisen raportin noin vuosi sitten, ja nyt huomaan olleeni varsin samoilla linjoilla kuin asiantuntijaryhmä.

Muistion aluksi todetaan nykyisen kriisin olevan kovin erilainen kuin 1990-luvun lama: ”Tämä kriisi on jopa vaikeampi, koska tuottavuuden kasvu on pysähtynyt ennen kokemattomalla tavalla ja ideoista sen vauhdittamiseksi on puutetta – kasvun resepti on hukassa.”

Itse päädyin varsin samanlaiseen ajatteluun vuosi sitten todetessani, että Suomen talouden haasteet ovat monella tavalla suuremmat kuin 1990-luvun laman jälkeen, jolloin talouskasvu syöksyn jälkeen lähti kohisten käyntiin.

Keinoiksi talouskriisin ratkaisuun nämä kolme professoria esittävät yritysten toimintaedellytysten kohentamista, työn liikkuvuuden lisäämistä sekä tutkimuksen ja innovaatioiden tukemista. Myös hyvinvointivaltion selkeyttäminen sekä työllisyyden tukeminen löytyvät muistiosta. Oman raporttini toimintaehdotukset keskittyivät varsin samoihin teemoihin. Alla muutamia kohtia, joita sekä minä että talousviisaat otimme esiin.

1. Korkmanin muistiossa todetaan, että työllisyysasteen nostaminen on nähtävä erittäin merkittävänä keinona veropohjan laajentamiseksi. Julkisen talouden kestävyysvaje johtuu osin elinajanodotteen pitenemisestä ja etenkin ikääntyneiden työllisyysaste on muita pohjoismaita matalampi. Työuria tulisi kuitenkin pyrkiä pidentämään kaikissa elämänvaiheissa.

Raportissamme sanoimme saman asian: Suomi tarvitsee pitkällä aikavälillä 75 prosentin työllisyysasteen, mikä on mahdottomuus ilman merkittäviä yhteiskunnallisia uudistuksia. Työvoimaa on saatava käyttöön paremmalla suhteella niin työurien alku- ja loppupäistä kuin keskivaiheiltakin.

2. Koulutuksen tehostaminen on yksi keino lisätä työvoiman saatavuutta. Korkman ja kumppanit katsovat, että suurempi osa yliopisto-opiskelusta voisi päättyä kansainvälisen käytännön mukaan kandidaatin tutkintoon, mitä tulisi edistää virkojen kelpoisuusvaatimuksia höllentämällä. Suomen poikkeuksellisen pitkiä opiskeluaikoja voisi lyhentää myös muuttamalla opintotuki lainapohjaiseksi.

Vuosi sitten päädyimme samaan toteamalla, että koulutusputket venyvät liian pitkiksi. Ratkaisuna tähän ehdotimme vastaavaa tutkintovaatimuksien höllentämistä julkisissa viroissa ja opintojen rahoituksen muuttamista tulosidonnaiseksi opintolainaksi, mutta myös ammattikorkeakouluopetuksen järkevöittämistä sekä oppisopimuskoulutuksen merkityksen lisäämistä.

3. Suomessa on paljon työikäisiä työmarkkinoiden ulkopuolella ilman järkevää syytä siihen. Työnteon kannustavuuden lisääminen ja tukiloukkujen purkaminen on nähty ratkaisuksi tähän. Myös professorien muistiossa otetaan kantaa asiaan; työttömyysjaksoja tulisi voida lyhentää aktivointitoimia aikaistamalla ja työn vastaanottovelvoitetta tiukentamalla.

Itse ehdotin vastaavia korjauksia ns. Tanskan mallin mukaan, jossa kynnys työn tarjoamiseen on matala ja työstä kieltäytymiseen korkea. Samoin olin omassa raportissani talousviisaiden tapaan huolissani siitä, että kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute pääkaupunkiseudulla nostaa rakenteellista työttömyyttä.

Korkman, Holmström ja Pohjola sanovat muistionsa esipuheessa, että he esittävät asiantuntija-arvion Suomen talouden kriisistä, mutta eivät pyri kattavaan toimenpidesuositusten listaan. Poliitikkona menin askelen asiantuntijalausuntoja pidemmälle ja raportistani löytyy viitisenkymmentä konkreettista toimenpide-ehdotusta Suomen talouden ja hyvinvoinnin pelastamiseksi.

Uudistusten aika on nyt, keskustelua on käyty ja kriisitietoisuutta kohennettu jo riittävän pitkään. Raporttini löytyy tästä.