Moottoripyörien katsastuspakkoa vastaan

March 12, 2014
3 kommenttia

Euroopan parlamentti äänesti eilen mietinnöstä, jonka perusteella säädetään moottoriajoneuvojen ja niiden perävaunujen määräaikaisista katsastuksista. Erityisen kuuma puheenaihe mietinnössä oli moottoripyörien mahdollinen katsastuspakko.

Asiaa käsiteltiin jo heinäkuussa 2013 ja se sai ison mediahuomion. Myös Suomen moottoripyöräharrastajien parissa mahdollinen katsastuspakko sai aikaan ymmärrettävän huolestumisen ja hämmennyksen. Kyseinen EU-säännös näyttäytyi suomalaisille tarpeettomana rasituksena, koska maassamme liikenneturvallisuusasiat ovat hyvässä kunnossa verrattuna moneen muuhun maahan, eivätkä moottoripyöräilijät maassamme joudu onnettomuuksiin kaluston huonokuntoisuuden takia.

Sain itsekin paljon palautetta asiasta ja kiitän tässä kaikista yhteydenotoista. Eilen sitten pääsimme täysistunnossa äänestämään asiasta uudessa sanamuodossa, joka mahdollistaa jäsenmaille katsastuspakosta luopumisen, jos maa osoittaa käytössä olevan muita toimenpiteitä moottoripyörien liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

EU-kriitikkona tietenkin vastustin alusta saakka ajatusta, että EU määräisi moottoripyörille katsastuspakon, kuten haluaisin unionin muutenkin pysyvän erossa tällaisista asioista. Onneksi maalaisjärki voitti ja asetus saatiin sorvattua kelvolliseen muotoon.

“Höpö”-Stubb ja älyllinen epärehellisyys

March 10, 2014
3 kommenttia

Monet EU:n yhdentymiseen intomielisesti suhtautuvat poliitikot ja toimittajat yrittävät yhä leimata liittovaltiosta keskustelemisen vain höpöpuheeksi tai pelotteluksi.

Erityisesti tässä on kunnostautunut eurooppaministeri Stubb, joka mm. 4.3. julkaistussa Etelä-Suomen sanomien haastattelussa totesi liittovaltiokeskustelun olevan pelottelua ja vieläpä älyllisesti epärehellistä. Alkuvuodesta Stubb kuittasikin tv-keskustelussa sanoilla “höpö höpö” ajatuksen, että eurovaaleissa olisi kysymys myös liittovaltiokehityksestä.

Koska itse olen jo vuosia yrittänyt saada avoimen liittovaltiokeskustelun Suomessakin viimein alkamaan, otan vastatakseni eurooppaministerille.

Komission varapuheenjohtaja Viviane Reding on eurovaalien lähestyessä toistuvasti sanonut suoraan, että hänen visionsa EU:n tulevaisuudesta on Euroopan Yhdysvallat. Itse en ole valmis kuittaamaan tällaisia komissaaritason esityksiä pelkkänä höpöpuheena, vaikka eurooppaministeri olisikin.

Euroopan parlamentissa on lisäksi koko joukko keskeisiä edustajia, jotka puhuvat samaa kuin komissaari Reding. Esimerkiksi sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Hannes Swoboda totesi parlamentin täysistunnossa viime syyskuussa:

“Me haluamme yhä tiiviimmän unionin niin talouden kuin ulkopolitiikan alalla. Tämä on ainoa tie eteenpäin, siksi minä uskon visioon Euroopan Yhdysvalloista.”

Aivan oma lukunsa on liberaaliryhmän – jossa Suomesta istuu keskusta ja RKP – puheenjohtajan Guy Verhofstadtin jatkuva liittovaltiojulistus, josta esimerkkinä vaikkapa seuraava lainaus:

“Tarvitsemme Euroopalle kansallisvaltioiden jälkeisen tulevaisuuden. Emme tarvitse kansallisvaltioiden liittoa, vaan Euroopan kansalaisten liittovaltion.”

Myös Stubbin omaa ryhmää EPP:tä johtava Joseph Daul on toistuvasti vedonnut sen puolesta, että rakennettaisiin poliittisesti integroitunut Eurooppa hallitusten välisen Euroopan sijaan, ja todennut mm. että

“Tarvitaan enemmän Eurooppaa. Kaikilla aloilla. Tarvitaan enemmän harmonisointia.”

Europarlamentti kokonaisuudessaan on puolestaan äänestänyt mietinnössä “Kohti todellista talous- ja rahaliittoa” seuraavan periaatteen puolesta:

“[Euroopan parlamentti] katsoo, että hallitusten välinen menetelmä on saavuttanut rajansa eikä se sovellu hyvin demokraattiseen ja tehokkaaseen päätöksentekoon 2000-luvulla; katsoo, että olisi siirryttävä todelliseen EU:n liittovaltioon”

Täsmennettäköön, että myös Stubbin oman ryhmän EPP:n selkeä enemmistö äänesti kyseisen mietinnön puolesta. Pitääkö ministeri siis omaakin ryhmäänsä älyllisesti epärehellisenä höpöpuhujien joukkona?

Lopuksi muistuttaisin Stubbia hänen omista lausunnoistaan: hän on europarlamentin aikaisissa (höpö?)puheissaan itsekin maininnut olevansa federalisti, eli liittovaltion kannattaja. Toukokuussa 2005 hän jopa erikseen kiitti silloista Belgian pääministeriä Guy Verhofstadtia siitä, että tämä on “aito federalisti”, joka puolustaa liittovaltiomuotoista unionia.

Liittovaltiosta puhuminen on eurooppaministerin mielestä muuttunut siis höpöttämiseksi vasta joskus meppiuran jälkeen. Voisiko mielenmuutos itse asiassa johtua siitä, että hallituspuolueissa liittovaltiosta ei ainakaan kotimaassa jostain syystä HALUTA keskustella ääneen? Syy voisi olla esimerkiksi se, että suomalaisista vain 9 % kannattaa liittovaltiota, mutta samanaikaisesti hallituspuolueista 100 % istuu europarlamentissa liittovaltiota ajavissa ryhmissä.

Oli syy mikä tahansa, liittovaltiosta keskusteleminen ei ole älyllisesti epärehellistä. Sen sijaan liittovaltiokeskustelusta kieltäytyminen on älyllinen itsemurha.

Eurokriisi ja Irlannin ”ihme”

March 05, 2014
3 kommenttia

Irlanti sai taannoin viimeisen erän tukipakettilainoitusta ja on nyt palannut markkinarahoituksen piiriin. Tästä innostunut EU-eliitti on useaan otteeseen suitsuttanut Irlannin esimerkin osoittavan, kuinka EU:n linja eurokriisinhallinnassa on ollut oikea.

Jo Kreikan ensimmäisen tukipaketin antamishetkellä laaja joukko talousnobelisteja ja muita arvostettuja taloustieteilijöitä väitti toimintatapaa virheeksi ja kriisin kestäessä kritiikki pelastuspaketteja kohtaan on vain kasvanut. Jopa troikkaan kuuluva IMF on julkisesti myöntänyt, että tukipakettipolitiikassa on tehty vakavia virheitä.

Mikä siis on totuus? Tutkitaan ristiriitaisten asiantuntijalausuntojen sijaan jo tapahtuneita tosiasioita, ja verrataan talouskehitystä kahdessa ongelmia kohdanneessa maassa, Islannissa ja Irlannissa. Ne kohtasivat hyvin samankaltaisen kriisin, mutta tekivät erilaisia ratkaisuja sen voittamiseksi.

Aloitetaan Irlannista, joka EU:n painostuksesta pelasti kattavasti pankkiensa velkojat tappioilta, ja on sittemmin noudattanut EU:n ajamaa talouslinjaa. Irlanti on kieltämättä saanut pikkuhiljaa taloutensa syöksyn oikenemaan, mutta kriisi on kaikkea muuta kuin selätetty. Työttömyys on 12,5 %, eikä talous viimeisenä kahtena vuotena ole kasvanut juuri lainkaan. Tukipakettien ehtoihin sidotut miljardiluokan äkkinäiset leikkaukset julkisiin menoihin – yhdistettynä syvään taantumaan – on puolestaan nostanut tuntuvasti Irlannin köyhyysastetta.

Työttömyys olisi korkeampikin, ellei vuosina 2009–13 Irlannista olisi muuttanut pois lähes 400 000 henkeä – siis saarelta, jolla asuu vain noin 4,5 miljoonaa ihmistä! Kaiken lisäksi lähtijöinä ovat ennen kaikkea olleet korkeasti koulutetut ja parhaassa työiässä olevat, eli talouskasvun kannalta kaikkein keskeisimmät ryhmät. Tämä tarkoittaa sitä, että ilman vastaavanlaista paluumuuttajien aaltoa Irlannin talouden kasvupotentiaali on kärsinyt massiivisen kolauksen.

Myös velkaantumisen suhteen Irlannin kriisi on kaikkea muuta kuin ohi. Julkisen sektorin velka on kasvanut kriisin seurauksena noin 25 %:sta noin 125 %:iin BKT:stä. Julkisen sektorin alijäämän ennustetaan olevan vielä tänäkin vuonna noin 5 % BKT:stä. Yksityisen sektorin velka taas on kasvanut kriisin aikana noin 225 %:sta noin 325 %:iin BKT:stä. Näillä näkymin Irlannin on tarkoitus maksaa tukilainojen viimeinen erä takaisin kesäkuussa 2042.

Kaiken kukkuraksi Irlannin pankkien lainakannasta on IMF:n arvion mukaan yli 26 % niin sanotusti “non-performing”, eli lainanottajat ovat vakavissa maksuvaikeuksissa. Jos EKP toteuttaa vuoden 2014 aikana tekemänsä pankkistressitestit perusteellisesti, on todennäköistä, että Irlannin pankit tarvitsevat lisää pääomia.

Ja jos irlantilaiset pankit eivät kykene hankkimaan tarvittavaa rahoitusta markkinoilta, voidaan tarvita uutta tukipakettia, sillä Irlannin valtio tuskin kykenee haalimaan tarvittavaa määrää markkinoilta. Heikot kasvunäkymät yhdistettynä massiiviseen velkataakkaan sekä edelleen ongelmissa olevaan pankkisektoriin tarkoittavat sitä, että Irlannin tilanne on hauras vielä hyvin pitkään.

Entä sitten Islanti, joka noudatti no bailout -linjaa, eli ei Irlannin tavoin pelastanut pankkiensa velkojia, vaan antoi riskisijoittajien kärsiä tappionsa ja lopulta kansallisti pankit? Islannin talous on kahden taantumavuoden jälkeen kasvanut viimeiset kolme vuotta keskimäärin hyvää yli kahden prosentin vuosivauhtia. Keskeinen tekijä talouskasvun takana on ollut Islannin kruunun devalvaatiosta hyötynyt vientisektori. Irlannin tapaista suurtyöttömyyttä tai nuorten massamuuttoa ei Islannissa myöskään ole koettu, vaan työttömyys oli pahimmillaankin hiukan yli 9 prosenttia ja tällä hetkellä se on laskenut jo 4 prosentin tasolle.

Välttämättömät leikkaukset julkisiin menoihin suunnattiin ilman troikan virkamiesten painostusta ja ohjeita niin, että kaikkein heikoimmissa asemassa olevilta ei leikattu, joten Islannissa ei Irlannin mittakaavassa koettu köyhyyden nousua. Islanti ei myöskään joutunut leikkaamaan julkista sektoriaan yhtä voimakkaasti kuin Irlanti, kun valtion varat eivät uponneet pankkien velkojille. Näillä eväillä maa sai taloutensa hyvään kasvuun kohtuullisen nopeasti.

Irlannin tavoin myös Islannin julkisen sektorin velka kasvoi erittäin nopeasti kriisin seurauksena. Valtion velka nousi noin 30 %:sta noin 100 %:iin BKT:stä, mutta Islanti on sittemmin saanut velkaantumisensa selvään laskuun ja tänä vuonna sen arvioidaan olevan noin 90 % BKT:stä.

Tämäkin on paljon, mutta suunta on oikea. Samoin yksityinen sektori on pystynyt pienentämään huomattavasti velkaantumistaan. Yritysvelkojen määrä on laskenut hurjasta noin 375 %:sta 170 %:iin BKT:stä. Kotitalouksien velka on laskenut noin 125 %:sta alle 110 %:iin BKT:stä. Islannin pankkisektori on myös tätä nykyä hyvin pääomitettu ja voitollinen.

Kun Islannin ja Irlannin viimeaikaista kehitystä vertaa toisiinsa, on vaikea pitää EU:n tukipakettipolitiikkaa oikeana valintana. Islannin talous on menestynyt oikeastaan kaikilla mittareilla Irlantia paremmin.

Vertauskohdan huomioiden on käsittämätöntä kutsua Irlantia menestystarinaksi. Näkemys ei pohjaudu tosiasioille ja vähättelee samalla inhimillistä kärsimystä, joka virheellisestä politiikasta on seurannut. Tiivistäen voisi todeta, että Irlanti päätti troikan painostamana pelastaa pankkiirinsa, kun taas EU:n ohjauksesta vapaa Islanti päätti pelastaa kansansa.

EU-eliitin itsepuolustelu ei kuitenkaan ole pelkkää vastuun väistelyä, heidän näkökulmastaan Irlanti ehkä todella on menestystarina. Taloudellisista epäonnistumisista huolimatta Brysselin keskusvallan poliittiset tavoitteet nimittäin ovat toteutuneet niin Irlannin kuin muidenkin kriisimaiden suhteen.

Eurojärjestelmä on edelleen vielä pystyssä, eikä edes yksittäisiä jäsenmaita ole eronnut siitä. Liittovaltiomielisen keskusvallan ote ei siis ole herpaantunut missään päin EU:ta, vaan päinvastoin se on kriisiaikana vain vahvistunut erilaisten uusien valvonta- ja ohjausjärjestelmien myötä.

Kirjoitus on aiemmin julkaistu Aamulehdessä. Lue myös kirjani Kohti parempaa Eurooppaa!