Kuluva vaalikausi kaksine hallituksineen on varmaankin vaalirahakohuineen ja jättimäisine velanottoineen ollut pettymys kaikille kansalaisille, kaikissa puolueissa. Toki ajatkin ovat olleet vaikeat, mutta kaikkea ei voi laittaa finanssikriisin piikkiin. Ministerimme ovat osoittautuneet kyvyttömiksi tai haluttomiksi korjaamaan edes sellaisia asioita, jotka eivät olisi rahasta kiinni.

Tässä suhteessa on maahanmuuttoministerin ohella kunnostautunut opetusministeri Henna Virkkunen. Hänellä on ollut tuhannen euron paikka päivittää Suomen kielipolitiikka uudelle vuosituhannelle, mutta tähtäin näyttää vahvasti olevan yhä 1700-luvulla.

Vastoin toistuvasti esitettyjä järkiperusteluja ja yksiselitteistä kansalaismielipidettä, opetusminsiteri Virkkunen on ilmoittanut kannattavansa paitsi pakkoruotsin säilyttämistä, niin vieläpä sen aikaistamista peruskouluissa. Lisäksi hän joitakin päiviä sitten esitti, että pakollisia ruotsin opintoja on ”ehkä” lisättävä lukiossa (Virkkunen muuten ei kuulemma ole myöhemmistä yliopisto-opinnoista huolimatta itse suorittanut ylioppilastutkintoa).

Mitään järjellisiä perusteluja Virkkunen ei julkisissa kannanotoissaan ole vaivautunut pakkoruotsin puolesta esittämään, vaan on ottanut asian itsestäänselvyytenä. Viimeistään olisi luullut ministerin heräävän perustelemaan näkemyksiään silloin, kun hänen oma puolueensa äänesti pakkoruotsin lakkauttamisesta.

Tässä kohden kokoomusjohdon demokratiakäsitys onkin saavuttanut äärimmäisen pohjanoteerauksensa; vanhastaan toki tiesimme, ettei kansan mielipide merkitse päättäjillemme paljoakaan, mutta nyt ollaan jo siinä pisteessä, ettei edes oman puolueväen päätös merkitse ministereille mitään.

Näin äärimmäistä demokratian periaatteiden halveksuntaa ei yleensä tapaa edes yksipuoluediktatuureissa – niissäkin sentään puolueen päätös merkitsee valtiojohdolle jotain.

Ministeri Virkkunenkin on päättänyt liittyä maamme mainioon eliittiin, joka ei kuuntele sen enempää järkiperusteluita, Suomen kansan mielipidettä, tai enää edes omaa puoluettaan. Opetusministerin ja muunkin kokoomusjohdon olisi hyvä kertoa, kenen vaikutuksesta ja millä prosessilla heidän päätöksensä sitten syntyvät, kun kaikki edellä mainittu on heille yhdentekevää.

Kokoomuksen kenttäväkeäkin oletettavasti kiinnostaisi ennen eduskuntavaalityöhön ryhtymistä tietää, mikä heidän asemansa puolueessaan lopulta on; olla vaikuttajia vaiko vain itsevaltaisen puoluejohdon halpatyövoimaa.

Sitkeä huhu on kiertänyt niin nettiä kuin lehdistöäkin, että Suomen pohjavesivarat olisivat vaarassa joutua ulkomaalaisten omistukseen. Kansallisomaisuutemme joutuminen riiston kohteeksi olisi tietenkin mittaamaton onnettomuus, joten on ymmärrettävää, että asia on herättänyt huolta – etenkin kun makeasta vedestä on jo vuosia ennustettu tulevaisuuden keskeisintä luonnonvaraa.

Suomalaisuuden Liitto on aina kiinnostunut kansallisomaisuuttamme koskevista kysymyksistä, joten kun minulta asiaa sähköpostitse pyydettiin, yritin ottaa selvää huhujen todenperäisyydestä.

Suomessa vesilaki sääntelee vesitaloushankkeita. Veden ottaminen, jos se uhkaa muiden etuja tai saattaa johtaa vesiluonnon haitallisiin muutoksiin, on luvanvaraista. Huoli pohjavesivarojen menetyksestä on ilmeisesti lähtenyt liikkeelle ennen kaikkea valmisteilla olevasta vesilain uudistuksesta. Kuitenkaan uudella vesilailla ei asiaa valmistelleen virkamiehen mukaan muuteta vesitaloushankkeita koskevia säädöksiä, eli tältä osin voinemme olla rauhallisin mielin.

Toinen mahdollinen syy huhuille voisivat olla viime vuosien kunnalliset tekopohjavesihankkeet, jotka ovat paikoin saattaneet haitata yksityisiä etuja. Kunnathan voivat lunastaa maata ja ottaa pohjavesialueita käyttöönsä “yleisen tarpeen” perusteella, mutta tämäkään ei vie vesivarojamme ulkomaalaisten omistukseen ilman, että kunta itse päättäisi asiasta.

Vesilaki on monimutkainen ja tärkeä kysymys, mutta tällä hetkellä olen luottavainen, että asia on kunnossa. Jos kuitenkin toisenlaista faktatietoa on tarjolla, niin kuulen siitä erittäin mielelläni vaikkapa tämän kirjoituksen kommentteina.

Myös muista kansallisomaisuuttamme koskevista huolista pyydän aktiivisia kansalaisia pitämään Suomalaisuuden Liittoa tietoisena.

Palasin monien muiden suomalaisten tapaan tänään kesälomilta töihin. Kuten edellisestä kirjoituksesta ilmeni, vietin enimmän osan lomastani kiertäen kotimaata. Ajatuksena oli katsastaa Suomen hienoimpia nähtävyyksiä, ja täytyy sanoa, että turhan usein tänä kaukomatkailun aikana unohtuu, kuinka paljon pelkästään kotimaassakin olisi uskomattoman upeita lomakohteita.

Syyskauden kevyenä avauksena laitan alle kuvia eräistä Suomen hienoimmista nähtävyyksistä, joissa tänä kesänä ehdin vierailla.

Imatrankoski.

Kerimäen puukirkko, maailman suurin laatuaan.

Olavinlinna.

Kiutaköngäs.

Kilpisjärvi Saanatunturilta kuvattuna.

Oulun puutaloja.

Kalajoen hiekkasärkkiä.

Kurikan pohojalaismaisemaa.

Rauman vanhaa kaupunkia.