Melkein kuukauden mittainen reissu maailman toiselle laidalle on ohi. Uusi-Seelanti oli kieltämättä kokemus, jollaista mm. Taru Sormusten Herrasta elokuvien perusteella sopi odottaakin. On hämmästyttävää, miten Suomea pienemmässä maassa voi olla pakattuna kaikki ne luonnonihmeet. Löytyy alppeja, tasankoja, jäätiköitä, tulivuoria, sademetsää ja tietysti häkellyttäviä merimaisemia valaineen, pingviineineen ja merileijonineen.
Yhteiskuntana Uusi-Seelanti on lähes yhtä mielenkiintoinen. Väestö on hieman Suomea pienempi ja maa on periaatteessa kaksikulttuurinen (siis ei monikulttuurinen, kuten paikallinen sanomalehti korosti). Alkuperäisväestöksi luettavia maoreita on noin 15% ja eurooppalaisperäisiä 80% kansasta. Näiden väestöryhmien välille on yritetty muodostaa mielenkiintoinen kulttuuri, joka koostuu toisilleen alunperin täysin vieraista maorien ja eurooppalaisten vaikutteista. Tosin maahanmuuton avautumisen myötä myös aasialaisia on nykyään paljon, joten väestö kirjavoituu entisestään.
Maalla on erittäin lyhyt historia. Maorien arvellaan yleensä saapuneen saarille 1200-luvulla, mutta tämäkin on historiatieteellisesti ajatellen vasta Uuden-Seelannin esihistoriaa, koska ajasta ennen eurooppalaisten saapumista ei ole kirjallisia lähteitä. Hollantilainen Abel Tasman löysi saaret ensimmäisenä eurooppalaisena 1642, mutta ei noussut maihin. James Cook tutki saaria 1769-70 ja 1700-luvun lopulla Uudessa-Seelannissa alettiin vierailla enemmän mm. valaanpyynnin merkeissä. Saaret liitettiin osaksi Brittiläistä imperiumia ja vasta 1800-luvun mittaan eurooppalaisia siirtolaisia alkoi saapua merkittäviä määriä. Uusi-Seelanti tuntuukin osittain yhä etsivän identiteettiään. Lehdistössä mm. käytiin vilkasta keskustelua maan lipusta, jota monet haluaisivat muuttaa, mutta yhteisymmärrystä uudesta vaihdoehdosta ei ole.
Kansana uusseelantilaiset ovat leppoisia ja ystävällisiä. Heillä on säilynyt rajaseudun henkeä, jonka periaatteisiin kuuluu avuliaisuus ja yritteliäisyys – nämä olivat keskeisimmät seikat, joista mekin voisimme heiltä oppia. Uusseelantilaiset tekevät erittäin pitkiä työviikkoja keskimäärin melko matalaa korvausta vastaan, usein minimipalkkaa. Töitä on kyllä tarjolla runsaasti, mikäli ei ole turhan valikoiva. Monet näyttivät tekevän useampaa työtä, eli keräävän elantonsa vähän sieltä täältä. Turismi on keskeinen tulonlähde ja turisteilta osattiin myös nyhtää ylimääräiset rahat, mikäli halusi ohjatusti vierailla keskeisissä turistikohteissa.
Kaikkiaan voin lämpimästi suositella Uutta-Seelantia niille, jotka kestävät istua koneessa ja lentokentillä yli 30 tuntia suuntaansa. Itse en aivan hetkeen kyllä vastaavaan ryhdy. Nyt on aika paneutua jälleen kotimaan asioihin, sillä ainakin kielipoliittinen keskustelu näyttää käyneen poissaollessani kuumana, ja mm. opetusministeri on tehnyt melkoisen ulostulon.
jk. Lähtiessä suurin huoleni oli, että talviolympialaiset jäävät osin näkemättä. Enpä menettänyt tällä kertaa paljoakaan. Erityisesti kovan jääkiekkofanin voimille otti eilisillan peli Yhdysvaltoja vastaan – toivottavasti ei enää koskaan tarvitse nähdä sellaista kuutta minuuttia, kuin ensimmäisessä erässä todistimme.