November 27, 2009
14 kommenttia
Tuoreena Suomalaisuuden liiton puheenjohtajana tapasin eilen Folktingetin puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin aamukahvien merkeissä. Tapaamistamme isännöi Hufvudstadsbladet, jonka sivuilta tänään löytyy keskustelumme pohjalta laadittu artikkeli. Keskustelu oli rakentava, vaikka puhuimme monista polttavista kysymyksistä. Keskustelu käytiin suomeksi puutteellisen ruotsin kielen taitoni takia, mutta lehtijuttu tietenkin on käännetty ruotsiksi ja sen nettiversio löytyy täältä:
HBL artikkeli
Esitin omasta puolestani useita kysymyksiä Folktingetin näkemyksistä, samoin Anna-Maja Suomalaisuuden liitosta. Kysyin mm. seuraavia asioita:
- minkälaisissa olosuhteissa pakkoruotsista luopuminen voisi Folktingetin näkökulmasta olla hyväksyttävää
- miten Ahvenanmaan yksikielisyys on perusteltavissa samaan aikaan kun muualla maassa edellytetään kaksikielisyyttä, eli miksi kaksikielisyys on rikkautta kaikkialla muualla, muttei ruotsinkielisellä Ahvenanmaalla, ja
- eikö Itä-Suomen maakuntia (joissa ruotsinkielisiä on paljon vähemmän kuin Ahvenanmaalla suomenkielisiä) voitaisi Ahvenanmaan mallin mukaan vapauttaa ruotsin pakollisesta opiskelusta ikään kuin ensimmäisenä askeleena pakkoruotsin poistamisessa.
Anna-Majan vastaukset löytyvät artikkelista, joten kehotan kielitaitoisia lukemaan tekstin. Suomalaisuuden liitto haluaa jatkossakin käydä kaikkien tahojen kanssa avointa keskustelua niin edellä mainituista kysymyksistä, kuin kaikista suomalaisuuteen liittyvistä asioista.
—
Mainittakoon vielä ennakkotietona, että minua haastateltiin eilen myös Hämeen sanomien sunnuntaisivuille suomalaisuuden merkityksestä tämän päivän maailmassa. Julkaisen itsenäisyyspäivänä samasta aiheesta kirjoituksen täällä sivuillani.
November 20, 2009
16 kommenttia
Minut valittiin eilen Suomalaisuuden liiton puheenjohtajaksi. Otan paikan vastaan kiitollisena ja nöyrin mielin. Suomalaisuuden asia on aina ollut minulle asioista suurin.
Tavoitteita ja tehtävää varmasti riittää. Kuten aina puheenjohtajien vaihtuessa, linjaa on uudistettava ja keinoja sekä päämääriä tarkistettava. Haluan olla ulospäin ennen kaikkea keskusteleva puheenjohtaja ja rakentaa siltoja kaikkiin suuntiin. Tahdon tuoda esiin suomalaisuuden merkitystä globalisoituneessakin maailmassa. Suomalaisuutemme on yhä se ainoa persoonallinen asia, joka meillä suomalaisilla on maailmalle annettavana.
Olen liiton historian toiseksi nuorin puheenjohtaja, heti Urho Kaleva Kekkosen jälkeen, joten nuoruuteen ja uudistamiseen on nyt panostettu vahvasti. Toivon monien muidenkin nuorten lähtevän kaudellani mukaan toimintaan. Nyt on aika miettiä suomalaisuuden olemusta 2000-luvulla.
Hieno taival on alussa. Jokainen suomalaisuudestaan ylpeä tai kulttuuristamme kiinnostunut on tervetullut liittymään joukkoon. Hyvän asian puolesta on ilo työskennellä.
November 18, 2009
6 kommenttia
Huomenna torstaina julkaistaan Aamulehdessä aiemmin täällä sivuillani lupaamani artikkeli työvoimapulasta ja sen ratkaisuista. Artikkeli on tehty yhteistyössä KHT-Tilintarkastaja Pauli Vahteran kanssa. Olemme käyneet läpi mittavasti taustamateriaalia ja toivomme tekstin olevan päätepiste työvoimapulasta käydyn keskustelun eräille alkeellisimmille erehdyksille.
Artikkelista ílmenee selkein numerotiedoin (pääosin Tilastokeskuksen materiaalista saatu), kuinka Suomen mahdollista tulevaa työvoimapulaa on liioiteltu, kuinka usein ratkaisuksi tarjottu maahanmuutto vain pahentaa ongelmaa, ja kuinka kotimaista työvoimareserviä tehokkaasti käyttäen Suomi pystyisi vastaamaan jopa miljoonan ihmisen työvoimapulaan – mikä tosin ei koskaan tule olemaan tarpeen.
Juttu tulee aikanaan myös skannattuna näiden sivujen Artikkelit -osioon, mutta sitä odottellessa kannattaa lukea itse Aamulehti. Kirjoituksemme ei näy lehden ilmaisessa nettiversiossa, mutta AL:n saa kokonaisuudessaan lukea pientä maksua vastaan netissä näköislehtenä, mikäli et saa itse paperilehteä käsiisi.