EU:n viisaat johtajat iloitsivat eilen uutisissa, että Tshekin presidenttikin on nyt vakuuttanut allekirjoittavansa Lissabonin sopimuksen, joten kauaa ei enää Euroopan tarvitse odottaa onnen aikaansa. Samalla kiihtyy kova vääntö EU:n uusista huippuviroista (presidentti, ulkoministeri), johon Suomikin on heitellyt mukaan nimiä oikealta ja vasemmalta. Ja mikä hienointa, virkanimitysten ohella kuulemma myös on alettu pohtia, mitä näiden virkojen saajat ovat velvollisia ja oikeutettuja tekemään.

Hetkinen… Eikö ketään häiritse, että EU:ssa tosiaan on taas ensin päätetty perustaa pari hienoa virkaa lisää, ja vasta sen jälkeen alettu pyöritellä, mitä noiden virkojen haltijat oikeastaan tekisivät? Taas on menty p***e edellä puuhun.

Ensin palkkaus, sitten ehkä jotain töitä toimenkuvaan. Jos pienyrittäjä johtaisi omaa firmaansa yhtä päättömästi kuin EU:ta vedetään, konkurssi tulisi kuukaudessa – nakkikioskiakaan ei voisi johtaa tuolla tavalla.
—
Olen ollut koko viikon kovassa flunssassa, mutta ilmeisesti sikainfluenssasta ei vielä ollut kyse. Sen päätöksen sain kuitenkin taudin piinaamana tehtyä, että jos rokotetta sikainfluenssaa vastaan jossain vaiheessa tarjotaan, niin minulle kelpaa.

Maailman suuret johtajat ja pienemmätkin viskaalit valmistautuvat parhaillaan matkaamaan joulukuussa Kööpenhaminaan sopimaan ilmastonmuutoksen torjumisesta. Valmistelevat neuvottelut ovat takkuilleet, mutta toisaalta sopuun pääsemistä pidetään välttämättömänä. Gordon Brown mm. uhkaili maailman kokevan pahempia kärsimyksiä kuin maailmansodat konsanaan, jos ilmastonmuutos pääsee valloilleen.

Enemmistö maailman päättäjistä näyttää nyt päässeen konsensukseen siitä, että ilmaston lämpeneminen johtuu hiilidioksidipäästöistä. Tiedemaailmasta tosin kuuluu vielä epäileviäkin ääniä, mutta oli asia miten tahansa, uusiutuvaan energiaan siirtyminen on joka tapauksessa edessä fossiilisten polttoaineiden ehtymisen myötä. Siinä mielessä varmaankin kaikki voimme olla yhtä mieltä, että jonkinlainen sopimus päästöjen vähentämisestä ja uuden teknologian käyttöönottamisesta olisi hyvästä.

Mutta se maksaa, ja kuten aina kun maksumiehiä aletaan etsiä, on innokkaita aktiiveja yht´äkkiä harvassa. Kehitysmaat ovat ilmoittaneet haluavansa valtavia tukia, jopa satoja miljardeja, ennen kuin suostuvat sitoutumaan mihinkään. Ilmeisesti ajatuksena on, että heille itselleen asiasta ei saa aiheutua kustannuksia, vaan päinvastoin maailman pelastamisesta täytyy saada rahapalkintoja.

Vielä hankalampaa on, että Kiinan ja Intian kaltaiset kehittyvätkin taloudet venkoilevat velvoitteista. Kiina itse on jo maailman vahvimpia talouksia sekä mahdollisesti suurin hiilidioksidipäästöjen aiheuttaja. Jos nämäkin jättiläisvaltiot odottavat lähinnä muiden hoitavan päästöleikkausten kustannukset, ollaan suurissa vaikeuksissa.

Lisäongelmia aiheuttaa Venäjä, joka on ylipäänsä haluton leikkauksiin ainakaan vuoden 1990 tuotannon tasoon nähden, koska maan tuotanto oli tuolloin pohjalukemissa. Lisäksi Venäjää saattaa riepoa koko ajatus fossiilisten polttoaineiden vähentämisestä, kun maan talous perustuu juuri niiden kauppaan.

Edes Yhdysvallat ei presidentin vaihtumisesta huolimatta halua ilmaista mitään selkeitä sitoumuksia. Presidentti Obama ei ilmeisesti ole vielä edes varma, aikooko vaivautua paikalla Kööpenhaminaan muilta kiireiltään.

Ja lopuksi vielä EU. Meidän on tarkoitus näyttää mallia muulle maailmalle niin omien päästöjen vähentämisessä kuin muiden maiden tukemisessa. Ongelma on vain se, ettei EU tässäkään asiassa ole kovin yhtenäinen toimija. Taloudellisesti heikommat Itä-Euroopan maat pyrkivät väistelemään maksamista.

Eli kun laskemme koko planeetan saldon, ovat tällä hetkellä laajassa maailmassa ilmastonmuutoksen maksumiehiksi sitoutuneet vain Länsi-, ja Pohjois-Euroopan valtiot. Ei se näin voi mennä.

Maailma on yhteinen ja se pitää pelastaa yhdessä. Epäilevämmälle voisi tulla sellainen aavistus, että ilmastonmuutos on monille valtioille vain tekosyy päästä kaivelemaan meidän taskujamme. On selvää, että me eurooppalaiset olemme suuria saastuttajia, mutta se velvoittaa meidät ennen kaikkea alentamaan omia päästöjämme, ei yksinämme maksamaan koko maailman päästöleikkauksia.

Edellisestä lamasta saakka maannut valtionvelka on nykyisen laman myötä lähtenyt uuteen huimaan nousuun. Ensi vuonna velkaa on tulossa lisää 13 miljardia ja ennusteet kertovat, että vuonna 2013 velkataakka ylittää jo sadan miljardin rajapyykin, ollen silloin todennäköisesti yli 50% bkt:stä. Pitkällä aikavälillä ennusteet ovat vain synkempiä. Esimerkiksi omilla eläkepäivilläni vuonna 2050 on arveltu velan olevan 165% tai pahimmillaan jopa 350% bkt:stä (numerotiedot perustuvat päivän HS:n artikkeliin).

Suomen velkakierre siis jatkuu ja syvenee. Jotkut ovat rauhoitelleet asiasta huolestuneita sillä, että muissa maissa asiat ovat vielä huonommin, ja jopa sillä, ettei valtion velkaa ole tarkoituskaan maksaa takaisin. Ihmiset eivät kuulemma ymmärrä, että valtion velkaa ei voi verrata heidän omiin henkilökohtaisiin velkoihinsa.

Tietyssä mielessä tämä on totta. Kukaan ei edes voisi hoitaa näin huonosti ja moraalittomasti omaa henkilökohtaista talouttaan. Perhepiirissä ei voi sanoa lapsilleen: ”isi aikoo nyt elää oman elämänsä yli varojensa, saatte isiltä perinnöksi sitten iiiison velan”. Se on mahdotonta, koska kukaan ei antaisi isille niin paljon velkaa.

Valtion isät kuitenkin valitettavasti voivat sanoa näin nuorukaisilleen, vaikka viisasta se ei ole sittenkään. Valtion velka on perusperiaatteiltaan aivan samanlaista kuin mikä tahansa velka! Se kasvaa kun sitä ottaa lisää, pienenee vain kun sitä maksaa pois, ja ennen kaikkea maksaa korkoa joka hetki kun sitä on. Hämmentää huomata, että maamme ”talousviisaat” eivät ilmeisesti ole perillä näistä ihmeellisistä asioista.

Totta kyllä, valtion velan voi jättää muhimaan ja maksella pelkkiä korkoja ilman lyhennyksiä. Samalla voi tietysti toivoa hartaasti velan pienentyvän suhteessa bruttokansantuotteeseen, mutta kuten ennusteista näemme, sekin on erittäin epävarmaa eikä myöskään sinällään maksa euroakaan velasta pois.

Näin siis voi toimia ja on toimittu, mutta jälleen on kysyttävä, olisiko kukaan niin tyhmä, että menettelisi omien rahojensa kanssa tällä lailla? Ottaisitko itsellesi lainaa sillä mielellä, ettet ikinä pysty maksamaan sitä takaisin, vaan maksat siitä vain ikuisesti korkoa, joka ajan oloon siis muodostaa äärettömän paljon suuremman summan, kuin alkuperäinen lainasi.

Valtionvelan korot ovat tänä vuonna 2,4 miljardia euroa. Tämä tarkoittaa yhteiskunnallisesti samaa, kuin jos yli kaksi miljardia euroa yhteistä rahaa lapioitaisiin pohjattomaan kaivoon – siis joka vuosi uudestaan ja uudestaan, summaa aina kasvattaen. Nykytahdilla voidaan parinkymmenen vuoden välein sitten todeta, että kaivoa on täytetty kokonaisen vuosibudjetin verran.

Ottaen huomioon, kuinka taitavia Suomen poliittiset ja taloudelliset johtajat ovat kartuttamaan omia rahojaan, en kykene uskomaan, etteivät he edellä esitettyjä asioita sinänsä ymmärtäisi. Puuttuu vain rohkeus korjata asia. Onhan se helpompi uskotella itselleen ja muille, että on nerokasta politiikkaa ratkaista tämän päivän ongelmat siirtämällä ne tulevaisuuteen. Ei vaaleissakaan tule sitten sanomista, kun ikävät menoleikkaukset jäävät tekemättä.

Velkaantumisen perimmäinen syy taitaakin olla se, että lainakorko vuolee budjettia tasaisemmin kuin leikkaukset. Vaikka tämä on ajan oloon paljon kalliimpi ja pahempi vaihtoehto – joka muuttaa väliaikaisen rahapulan ikuiseksi – korkomenojen kasvattamisella ei ole vastaavia poliittisia seurauksia kuin menoleikkauksilla ja veronkorotuksilla.

Ja kun poliittinen tahto korjausliikkeeseen puuttuu, valtakunnan suuntaa jatkuu vakaasti kohti perikatoa.