Kuten kaikki jo ovat kuulleet, Timo Soini ilmoitti lauantaina lähtevänsä mukaan eurovaaleihin. Poliittiset vihamiehet ja lehdistö natkuttavat asiasta kuuluvasti. Päätös oli siis hyvä.

Timon mukaantulo varmistaa sen, että Perussuomalaisten ja Kristillisdemokraattien lista saa vähintään kaksi paikkaa Europarlamenttiin. Nyt ei kenenkään tarvitse pahimmissakaan painajaisissaan pelätä, että listallemme annettu ääni menisi ”hukkaan”. Tosin minusta äänet eivät mene koskaan hukkaan, vaan meille annettu ääni vaikuttaa joka tapauksessa paljon enemmän muutoksen puolesta kuin valtapuolueille annettu ääni, vaikkei oma ehdokas läpi menisikään.

Ja taas leimakirveet viuhuvat kun Soinia ja meitä kaikkia syytetään populismista – ja jopa epärehellisyydestä. En kerta kaikkiaan voi käsittää mitä epärehellistä siinä on, että asettuu vaaleissa ehdolla ja ilmoittaa jo asettuessaan, ettei todennäköisesti ole tehtävässä täyttä aikaa. Eikö se nimenomaan ole ehdottoman rehellistä?

Poru lieneekin lähinnä liiallisen rehellisyyden synnyttämää, koska suuret puolueet eivät tietenkään vastaavassa tilanteessa pelaisi näin avoimin kortein, vaan samoin kuin Väyrynen edellisten eduskuntavaalien aikaan.

Kaikeksi onneksi äänestäjät saavat itse päättää, mikä vastaa heidän oikeustajuaan ja mikä ei. Heillä on nyt mahdollisuus äänestää tai olla äänestämättä aivan omatuntonsa mukaan, kerrankin kaiken tarpeellisen tiedon saaneina.

Sen ovat myöntäneet kaikki osapuolet, että Soinin mukaantulo lisää vaalien kiinnostavuutta ja voi jopa nostaa äänestysprosenttia. Jälleen kerran nimenomaan me Perussuomalaiset puhallamme eloa vanhojen puolueiden puuduttamaan politiikkaan ja koko demokratiaan.

Maahanmuutto ei tietenkään itsessään ole moraalitonta tai tuomittavaa. On naurettava ajatuskin, että maantieteellisen sijaintinsa tai olinpaikkansa muuttaminen olisi sinänsä jotenkin väärin. Silloinhan ei kukaan voisi kävellä edes olohuoneesta makuuhuoneeseen rikkomatta maailmaa vastaan. Kaikki kansat ovat historiassa liikkuneet, eivätkä myöskään suomalaiset tai muut nykyiset eurooppalaiset aina ole asuneet näillä sijoillaan.

Tästä ei kuitenkaan päästä siihen päinvastaiseen johtopäätökseen, että maahanmuutto tai maahanmuuttajien vastaanottaminen olisi sinällään jotenkin valtavan moraalista. On aivan yhtä omituinen ajatus, että olinpaikkansa vaihtaminen olisi itsessään eettisesti arvokasta, eikä sitä olisi kenelläkään hyvällä tai sivistyneellä ihmisellä oikeutta rajoittaa.

Oikea johtopäätös taitaisi olla, että maahanmuutto ei pohjimmiltaan ole moraalinen kysymys lainkaan. Se on poliittinen ja taloudellinen kysymys. Halutaanko maahanmuuttajia vastaanottaa, on jokaisen vastaanottavan maan oma päätös. Jokaisella valtiolla ja yksilölle on oikeus omaan kantaansa, ei velvollisuutta jonkun muun sanelemaan totuuteen.

Monet ovat tästä varmaankin eri mieltä sillä perusteella, että ainakin vainoa karkaavia pakolaisia on moraalisen sivistysvaltion autettava. Olen pohjimmiltani samaa mieltä auttamisen velvollisuudesta, mutta auttaa voi monella tapaa, ja nykyinen metodi pakolaiskiintiöineen on todennäköisesti huonoin mahdollinen. Nyt apua saavat vain harvat ja valitut (tai pitäisikö sanoa harvat ja arvotut), kun sitä pitäisi antaa mahdollisimman monille. Apu on siis vietävä itse ongelma-alueille tai niiden tuntumaan, missä valtaosa pakolaisistakin on.

Sekään ei ole helppoa, en väitä niin. Ainakin Afrikassa joutuvat hyväntekeväisyysjärjestötkin lahjomaan paikallisia pyssymiehiä ja viranomaisia, saadakseen viedä apunsa perille. Usein avun antaminen vaatii myös voimatoimia, siis asevoimien läsnäoloa. Ja jos avustukset annetaan paikallisten jaettavaksi, ne ehkä katoavat tai niiden päälle ilmestyy hintalappu. Reaalimaailmassa mikään ei toimi kuten punavihreissä unikuvissa.

Mutta kaikkein hölmöimmältä tuntuu tämä nykyinen järjestelmä, jolla kaiketi ostetaan lähinnä hyvää omatuntoa. Pakolaisjärjestelmä ei ratkaise niitä ongelmia joita paetaan, ja lisäksi vielä luo vastaanottajamaihin uusia ongelmia, jotka sitten vähitellen kasaantuvat ja räjähtävät käsiin, kuten jo niin monelle EU-maalle on käynyt. Siksi en itse vastusta Euroopan rajojen korottamista, vaan pidän sitä jopa hyvin suotavana.

Yhteenvetona kolmesta kirjoituksestani totean, että EU:n keskeisimpiä tehtäviä on pitää niin pakolais- kuin siirtolaisvirrat järkevän kokoisina, ja saada tätä ajatellen aikaiseksi yhtenäinen maahanmuuttopolitiikka. Olisi niin Euroopan kun koko maailman etujen mukaista, ettei siirtolaisuutta erheellisesti ylistetä patenttiratkaisuna EU-valtioiden ikääntymisongelmiin, ja että humanitaarinen apu taas jaettaisiin toisin keinoin kuin pakolaiskiintiöinä.

On minulle henkilökohtaisesti aikamme suurin arvoitus, miksi niin moni ihminen yhtä lailla yhteiskunnan vasemmalta kuin oikealta laidalta on viime vuosina innostunut maahanmuutosta kuin uudesta uskonnosta. Yötä päivää meille markkinoidaan työperäistä maahanmuuttoa ainoana tulevaisuutemme pelastavana vaihtoehtona, ja humanitaarisen maahanmuuton kannattamista ainoana moraalisena ajattelutapana. Maahanmuutto on uskovaisilleen sekä itseisarvo että välinearvo, puhdasta täydellisyyttä jo sinällään ja samalla tie kaikkeen hyvään mitä maailma päällään kantaa.

Tähän kritiikittömään julistamiseen syyllistyvät yhtä lailla poliitikot, media, tiedemiehet, kulttuuriväki kuin satunnaiset mielipidevaikuttajat. Kaikki vastakkaiset perustelut sivuutetaan ennakkoluuloina, pelkotiloina tai rasismina. Varoittavat esimerkit toisista maista ohitetaan viljelemällä lapsenuskoisia latteuksia: erilaisuus on rikkautta, monikulttuurisuus toimisi jos olisimme suvaitsevaisia, kotouttaminen ratkaisee ongelmat – niin kuin maahanmuuttonsa ongelmiin jo tukahtuvat maat eivät olisi suvainneet ja kotouttaneet itsensä kipeiksi.

Eivätkä maahanmuuton kannattajat suinkaan puhu pienistä siirtolaisjoukoista. Pelkästään Suomeen siirtolaisia tarvittaisiin vain kymmenessä vuodessa kuulemma satoja tuhansia. Euroopan mittakaavassa vastaava tarve kai olisi kymmeniä miljoonia. Pohtikaamme nyt kerrankin hetki, mitä tästä politiikasta – tai vaihtoehtoisesti siitä kieltäytymisestä – pitkällä aikavälillä Euroopalle seuraisi.

Ilman maahanmuuttoa Euroopan väkiluku tulisi lähivuosikymmeninä laskemaan, kun se kaikkialla muualla maailmassa yhä edelleen nousee, yltäen vuoteen 2050 mennessä ilmeisesti yli yhdeksän miljardin. Juuri tämä tosiasia on saanut Euroopan päättäjät kauhuihinsa, ja kieltämättä lyhyellä aikavälillä se tuottaa taloudellisia ongelmia, erityisesti edellisessä kirjoituksessani käsitellyn huoltosuhteen heikkenemisen takia.

Jos kuitenkin ajatellaan asiaa laajemmassa mittakaavassa, väestön väheneminen ei ole yksinomaan huono asia. Ainakin ekologisesti ajatellen ei mikään olisi parempi ja varmempi tapa säästää luontoa, kuin että meitä saastuttajia olisi vähemmän. Lienee täysin selvää, että eurooppalainen elintaso yhdistettynä eurooppalaiseen väestöntiheyteen ovat kestämätön pari – jos koko maailma olisi yhtä tiheään asutettu ja yhtä ”hyvinvoiva” kuin Eurooppa, maailma hukkuisi hetkessä roskaan ja saasteisiin.

Kannattaa myös muistaa, että vielä sata vuotta sitten maailmassa oli alle 2 miljardia ihmistä, kun nykyään meitä on yli kolme kertaa enemmän, noin 6,7 miljardia. Ei siis pitäisi olla mikään kauhistus, että väkiluku voisi edes jossain päin maailmaa laskeakin. Päinvastoin se olisi varmasti suositeltavaakin, ja väestönkasvun rajoittaminen tulisi olla EU:n keskeisiä maailmanlaajuisia tavoitteita, mutta niin ei tapahdu jos vähenevä väki aina pyritään korvaamaan siirtolaisilla.

Massiivisen maahanmuuton historiallisia seurauksia voi tutkia muinaisista kansanvaelluksista lähtien aivan viime vuosisadoille saakka. 1800- ja 1900-luvuilla me eurooppalaiset lisäännyimme niin paljon, että olimme itse maailman innokkaimpia maahanmuuttajia, kohteinamme mm. Pohjois-Amerikka ja Australia. Olimme jopa niin innokkaita, että em. alueiden alkuperäisväestöt syrjäytyivät tieltämme.

Nyt tilanne on kääntynyt päinvastoin. Meillä Euroopassa lapsia syntyy niin vähän, ettei väestö pysy edes ennallaan, kun kehitysmaissa väkeä taas syntyy enemmän kuin pystytään elättämään. Ylijäämäväestön suunta on tietysti aina toimeentuloa ja korkeampaa elintasoa kohti. Jos EU siis haluaa vastaanottaa maahanmuuttajia, niin tulijoita taatusti riittää ehtymättömänä virtana suoranaiseksi kansainvaellukseksi saakka.

Mutta mitä lopulta seuraa, jos vähenevää alkuperäisväestöä aletaan jatkuvasti korvata siirtolaisilla? EU:ssa on noin 500 miljoonaa kansalaista, olemme siis pieni vähemmistö laajassa maailmassa. Muualta maailmasta kyllä riittää väkeä pitkällä aikavälillä vaikka korvaamaan koko nykyinen väestömme, mutta se ei (lievästi ilmaistuna) varmaankaan lopulta olisi etujemme mukaista, eikä linjassa EU:n keskeisimmän tehtävän eli eurooppalaisten tulevaisuuden turvaamisen kanssa. Maahanmuuttopuheisiin on siis löydettävä kohtuus.

Huoltosuhteen heikkeneminen aiheuttaa epämukavuutta, mutta ennemmin tai myöhemmin tuo epämukavuus on melkeinpä pakko kärsiä. Väestö ei voi ikuisesti kasvaa, eikä sitä loputtomiin voida pitää yllä siirtolaisiakaan vastaanottamalla. Talouden ongelmiin on kehitettävä kokonaisratkaisu, jossa siirtolaiset ovat vain pieni osaratkaisu joidenkin pahimmasta työvoimapulasta kärsivien alojen suhteen.